Suomen suosituin kasvimyrkky on gly-metyfosfonojohdannainen ja siitä näkyy olevan polemiikkia Suomessa.
Katson miten se metabolisoituu lu9nnossa ja miten siitä tulevat hajoamistuoteet vaikuttavat kehossa. Eihän ihminen varsinaisesti "nauti" tällaista ainetta, mutta ADI rajoissa sitä voi tulla valtion sllimmia määriä ravintoon kenenkään tietämättä.
Ihmisessä ei muodostu aromaattisia aminohappoja. ne täytyy saada ruoasta, muta tämä kasvimyrkky blokeeraa shikimihappotein kasveissa sitten että välttämättömiä esentiellejä happoja ei pääse syntymään niissä- siis rikkaruohoissa ja ne lopettavat rehoittamasta.
Otan suomalaisen wikipediatesktin glyfosaatista ja lopuksi englantilaisesta hajoamistaulukon ja teen siihen joitain kuvanselityksiä ja asetan lähteen dialdehydistä glyoksaalista, jota myös näyttää oelvan A- tien hajoamisesta.
SITAATTI 7.7. 2017 Suomen suosituimmasta kasvimyrkystä. Fosfonaatit hajoavat luonnosa hitaammin kuin fosfaatit, mutta kun ne hajoavat niistä eroaa myös epäorgaanista fosfaattia (Pi)
Glyfosaatti
Glyfosaatti on huoneenlämmössä
kiinteää,
värittömistä kiteistä muodostuva yhdistettä, jota käytetään
rikkakasvien
kemialliseen
torjuntaan. Sen
kemiallinen
kaava on C
3H
8NO
5P ja
rakennekaava
on HOOCCH
2NHCH
2PO(OH)
2.
Glyfosaatista käytetään myös nimityksiä
N-(fosfonimetyyli)glysiini ja
N-(fosfonometyyli)glysiini.
Se on luonnollisesta aminohaposta
glysiinistä
tehty
fosfonaattijohdannainen.
Rikkaruohon
torjunta-aineena
se esiintyy isopropyyliamiinisuolana. Glyfosaattia myydään muun
muassa kauppanimellä
Roundup,
jonka patentti on rauennut vuonna 2000, sekä
Rambo ja
Keeper.
Aineen käyttö kotipuutarhoissa
on
Hollannissa
kiellettyä. EU päättää käyttöluvan jatkosta muualla EU:ssa
vuoden 2015 aikana.
[1]
Glyfosaatin
moolimassa
on 169,1 g/mol,
sulamispiste
alle 234°C (hajoaa), suhteellinen
tiheys
1,7 g/cm
3 ja
CAS-numero
1071-83-6. Glyfosaattia liukenee 25°C:een veteen 1,2 g/100 ml.
Aine voi varautua kuivana sähköstaattisesti, ja se hajoaa
kuumentuessaan, jolloin voi muodostua
myrkyllisiä
huuruja, jotka sisältävät
typen
ja
fosforin
oksideja.
Glyfosaatti syövyttää
rautaa
ja galvanoitua
terästä.
Efsan (2015) ja Echan (2017) mukaan käytettävät
glyfosaattimäärät ovat syöpäturvallisia. IARCin (2015) mukaan
valtavat annokset voisivat aiheuttaa syöpää, mutta myöhemmät
tutkimukset eivät tue tätä ja aiemmissakin vaadittu annos vaatisi
yli puolen glyfosaattipaketin syömistä viikossa.
Sisällysluettelo
Toimintamekanismi
Glyfosaatti estää kasvavien
kasvien
kasvun estämällä proteiinisynteesiä. Kasvit tuottavat
aromaattisia
aminohappoja
–
fenyylialaniinia,
tyrosiinia ja
tryptofaania
– sekä muita välttämättömiä yhdisteitä
sikimaattireitin
kautta. Glyfosaatti kiinnittyy
entsyymiin
nimeltä
5-enolipyruvyylishikimaatti-3-fosfaattisyntaasi
(EPSPS), joka katalysoi sikimaatin ja
fosfoenolipyruvaatin (PEP)
synteesiä 5-enolipyruvyyli-shikimaatti-3-fosfaatiksi, josta
muodostuu defosforylaatiolla
korismaattia.
Näin käy, koska glyfosaatti muistuttaa
fosfoenolipyruvaattia
(PEP) kemiallisesti ja röntgensädekristallografisen kiderakenteen mukaan
tukkii sen sitoumiskohdan entsyymissä. Korismaatti on
aromaattisten
aminohappojen välttämätön lähtöaine, ja niitä ilman kasvi
ei voi kasvaa.
Eläimillä
ja
ihmisellä
sikimaattireittiä ei ole, vaan ne saavat aromaattiset aminohapot
(essentiellit) ainoastaan ravinnosta, eikä glyfosaatti siksi vaikuta samalla
tavalla eläinkuntaan.
Rikkakasvit voivat tulla
valintapaineen
kautta
resistenteiksi
glyfosaatille eri mekanismein:
Geenimuunneltuihin
viljelykasveihin resistenssi on voitu luoda siirtämällä
bakteeriperäinen
glyfosaattia hajottavan entsyymin geeni tai bakteeriperäinen
EPSPS-geeni (bakteerin EPSPS ei ole herkkä glyfosaatille) tai
kasviperäinen EPSPS-
mutanttigeeni
(ei herkkä glyfosaatille).
[2]
Ympäristö- ja terveysvaikutukset
|
Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius
on kyseenalaistettu.
Asiasta
keskustellaan keskustelusivulla.
Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla
artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa
vasta kun asiasta on saavutettu konsensus
keskustelusivulla.
Tarkennus: Aiheen käsittely on
hyvin puolueellista, vaikuttaa että on yksipuolisesti poimittu
vain glyfosaatin vaarallisuutta korostavia tutkimuksia.
|
|
Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius
on kyseenalaistettu.
Asiasta
keskustellaan keskustelusivulla.
Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla
artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa
vasta kun asiasta on saavutettu konsensus
keskustelusivulla.
Tarkennus: On asioita, jotka
eivät ole puolueellisia vaan puolueettomia vaan tieteellistä
faktaa. Tätä tuotetta on tarjottu lähes haitattomana
vuosikymmenet. Puolustavia kantoja saa esittää.
|
Maaliskuussa 2015
Maailman
terveysjärjestön alainen IARC (International Agency for
Research on Cancer) luokitteli glyfosaatin luokkaan 2A: Ihmisille
todennäköisesti syöpävaaralliset aineet.
[3][4]
Toukokuussa 2016
Maailman
terveysjärjestö itse kuitenkin totesi ettei pidä
todennäköisenä että glyfosaatti olisi vaarallista tyypillisinä
ravinnon mukana saatavina annoksina, mutta että ei voida sulkea pois
mahdollisuuttaa että
erittäin suurina annoksina glyfosaatti
aiheuttaisi hiirissä syöpää.
[5]
Vaadittu annos olisi lähes kilon paketti 72-prosenttista
glyfosaattia viikossa, ja IARCin käyttämiä tuoreempien kokeiden
perusteella mikään annos ei lisäisi syöpiä. Lisäksi
glyfosaattityöryhmän puheenjohtaja Aaron Blairin syytetään myös
pimittäneen IARC:in selvityksestä keräämiään vielä
julkaisemattomia tutkimuksia, joiden perusteella suuretkaan määrät
eivät aiheuttaisi syöpää.
[6]
Kesäkuussa 2015 Suomen
Turvallisuus-
ja kemikaalivirasto TUKES tiedotti ettei ota vielä kantaa IARC:n
uuteen arviointiin, koska Saksan ja Efsan selvitykset eivät
löytäneet syytä huoleen glyfosaatin terveysriskeistä.
[7]
Marraskuussa 2015
Euroopan
elintarviketurvallisuusvirasto EFSA julkaisi
uudelleenarviointinsa tuloksena että glyfosaatti ei todennäköisesti
aiheuta vaaraa ihmisille.
[8][9]
IARC:n menettelyssä arvioidaan vain vaaraominaisuuden olemassaoloa
mutta ei sitä minkä suuruisilla annoksilla syöpävaarallisuus
toteutuu (esimerkiksi
alkoholi
on IARC:n luokituksessa ryhmässä 1: Syöpävaaralliset aineet).
[10]
Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto taas huomoi arvioinnissaan
myös, kuinka suurille annoksille glyfosaattia ihmiset altistuvat
ravinnon kautta.
[10]
Maaliskuussa
2017 valmistuneessa arvioinnissa
Euroopan
kemikaalivirasto ECHA sanoi että glyfosaatti ei ole syöpää
eikä mutaatioita aiheuttava.
[11]
Echa totesi glyfosaatin syöpäturvalliseksi myös sitä
ruiskuttaville viljelijöille.
[6]
Saman arvion mukaan glyfosaatti voi aiheuttaa vakavia silmävaurioita,
ja on myrkyllinen vesistöjen eliöstölle.
Lyhytaikaisessa altistumisessa aine ärsyttää voimakkaasti
silmiä ja
lievästi
ihoalähde?.
Vaikka glyfosaatin välittömiä
vaikutuksia ihmiseen ja eläimiin on aiemmin pidetty hyvin vähäisinä
ja sen on väitetty hajoavan luonnossa parissa viikossa, tutkimukset
ovat kuitenkin osoittaneet että
glyfosaatti ja sen
hajoamistuotteet, kuten
AMPA,
saattavat erityisesti kylmässä ilmanalassa sitoutua maaperään tai
siirtyä ympäristöön. Aiemmat tutkimukset on tehty lämpimässä
ilmastossa ja tietyillä maalajeilla. Ongelma on myös, että
fosfori
kilpailee glyfosaatin kanssa samoista maaperän sitoutumispaikoista,
ja seurauksena on
fosforipäästöjen lisääntyminen.
[1]
Eniten altistuva ryhmä on glyfosaattia
käyttävät maanviljelijät. Uudehkon tutkimuksen mukaan Suomessa ja
muissa Pohjoismaissa maanviljelijöiden syöpäsairastavuus on
kuitenkin keskimääräistä pienempi.
[12]
Vuonna 2014
julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että glyfosaatti vaikuttaa
mehiläisten
terveyteen haitallisesti.
[13][14]
Toisaalta glyfosaatin kanssa käytettävät apuaineet voivat olla,
kuten
polyetoksyloitu
talialkyyliamiini eli POEA on, itse tehoainetta
myrkyllisempiä.
[15]
Glyfosaatti on satoja kertoja vähemmän
myrkyllinen kuin sen korvaama atrasiini.
[16]
Vaikutus
eläimiin
Tuonna 2000 tehdyssä 58
tutkimuksen katsauksessa todettiin: "Roundupin käytöstä
minimaalinen lyhyt- ja pitkäaikainen riski ei-kohde-eliöille.".
[17]
Miksi
glyfosaattia vastustetaan?
THL:n emeritusprofessori
Jouko Tuomiston mukaan glyfosaattia ei vastustetakaan terveyssyistä
van siksi, että se lisää glyfosaatinkestävien gm-kasvien
houkuttelevuutta.
Monsantolla
oli 1900-luvulla glyfosaatin patentti. Miljoona EU-kansalaista on
vaatinut glyfosaatin kieltämistä kesäkuuhun 2017 mennessä.
[6]
Lähteet
Viitteet
-
-
Kari
Saikkonen ja Irma Saloniemi: Glyfosaatin riskit ja vaihtoehdot on
selvitettävä.
Helsingin Sanomat, 22.6.2015, s. A 5.
Artikkelin
verkkoversio Viitattu 22.6.2015.
-
Todd
A. Gaines ym.: Gene amplification confers glyphosate resistance in
Amaranthus palmeri.
Proceedings of the National Academy of
Sciences of the United States of America, 14.12.2009. National
Academy of Sciences.
Artikkelin
verkkoversio Viitattu 9.3.2010.
(englanniksi)
-
Jouko
Tuomisto: Kiistelty glyfosaatti.
Skeptikko, {{{Vuosi}}},
2016. vsk, nro 3, s. 8-12. Skepsis ry.
Artikkelin
verkkoversio Viitattu 16.3.2017.
FOSFONAATEISTA
enemmän tässä lähteessä.
N-Fosfono metyl-glysiinistä tulee aminofosfonoa ja dialdehydiä.
A-tietä. Dialdehydillä on oma nimensäkin glyoxal.
Nimittän se on kuin oxaalihapon dialdehydi , mutta sen verran erikoinen, että
sai oman nimen. Sitä käytetään lähtöaineena teollisuudessa
synteeseihin. Ja sitä on ilmakehässäkin vähän. Joten
arvattavasti sillä on ”aggressiivisuutta tehdä jotain”. Tässä
kartassa se on saatu kiltisti telemään ainakin hiilidioksidia
samanaikaisesti kun karboamino antaa ammoniumia NH4+.
Ammoniumjoni
erittyy munuaisista.
Glyoksaalin ominaisuuksita on englantilaisessa tekstissä
tarkempiakin käsityksiä. Voi vain sanoa että luulisi kasvienkin
muuttavan genomiaan vähitellen, jos aina vain on
herbisidejä tarjolla.
B-tie antaa
epäorgaanista fosfaattia je kehon aineesvaihdunnan molekyyliä
sarkosiinia josta voi tulla metyyliryhmän poistuttua ( formyl
ryhmänä) glysiiniä. Formylryhmiä siirtelee
folaattiaineenvaihdunnan koentsyymnit ja entsyymit. Tämä on
anabolisia tuotteita antava tie.
Mitä mieltä olen tästä molekyylistä?
Se vaikutaa lisäävän epäorgaanista fosfaattia, jonka tasapino ainakin ihmiskehossa on nykyisellään kasvavasti menossa epätasapainoon. Molekyyliä ei pitaisi ainakaan joutua ihmiskehoon. Muta toisaalta on suurempiakin epäorgaanisen fosfaatin lähteitä jotka tekevät kehofosfaattitasapainon epäsuotuisaksi, esim opainoepästabiiliutta suosivaksi. Mutta tätä tasapainoa ei ole tunnistettu siinä määrin että se olisi mitenkään yleistietoa. Fosfaatin säätyminen kehossa on jatkuvasti tieteessä tutkittu asia.
Orgaanisista fosfaateista on paljon pahaa haittaa ja maailman orgaanisista fosfaateista tämä glyfosfaatti ei ole pahimmasta päästä.
Kehon oma orgaaninen fosfaatti on inositolifosfaattien kirjo. On tietysti selvää, että epäorgaanisten fosfaattien suuri tarjonta aiheuttaa vuorovaikutusta insotiolifosfaatien aineenavihduntaan ja sen enstyymisettiin. Alue on vaikea teknisesti tutkia ja mahdollsiuudet ovat vasta viime vuosikymmeninä lisääntyneet- kyse on kehosähkön -"soluelektroniikan"- alueesta- niitä ilmiöitä on vaikea tutkia- Vrt. ".pitää salamaa kädessä ja kuvailla sen ominaisuuksia ja käyttäytymistä "
On helpompi esim katsoa mitä salama on jossain tehnyt ja kirjoitaa historiaa ja prognoosia.